Aikaa vievää puuhaa, mutta valmista tuli! Kodinhoitohuoneesta jäi vielä puolet laittamatta kun iv-putkelle ei löytynyt jatkopalaa (khh:ssa alaslaskettukatto). Samalla vielä tehtiin sähköasennuksia, liesituulettimelle puinen kiinnike ja sitä siivousta tietty! Ei sillä että laskisin, mutta 9 päivää putkeen ilman hengähdystaukoa... montako päivää vielä jouluun? Silloin oikaisen itseni äitiemme sohville, ja nousen todennäköisimmin vain kun saa syödä!
Rakentamispäiväkirja talomme rakentamisesta. Rakensimme ekologisen ja energiatehokkaan passiivipuutalon!
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Sisäkatto ja lumikin tulivat jäädäkseen!?!
Täystalvi iski salakavalasti Vaasaan: siitä seurasi ensimmäiset lumityöt, ulko-oven asennus ja muidenkin ovien lopulliset säädöt, sekä puutavaran kanto terdeltä talliin suojaan.
Tällä viikolla saimme myös sähköasennuksia eteenpäin ja melkein 50 neliötä kattopaneelia paikoilleen. Parador valmistajan hdf-paneelit ovat helppoja asentaa ja ilman iv-putkien ja sähkörasioiden reikiä olisi jo valmista.
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Kodinhoitohuoneen laatoitus
Nyt pääsimme harjoittelemaan laatoitusta! Eka kerta tämäkin, mutta olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Youtubesta kahden minuutin video ja sitten itse perässä! Kaksi ihmistä on tässäkin hommassa hyvä, kun laattoja pitää leikata ja ylimääräiset laastit siivota pois.
Tylsin vaihe oli laattojen pesu saumaamisen lopuksi, kun vesi oli vaihdettava usein ja haettava tallista. Saumaaminenkin oli ihan helppoa, varsinkin, jos ei ollut edellisenä päivänä ollut pikkujouluissa aamukolmeen. Todella inhottavaa oli kuitenkin laattojen jynssäys, kun saumat olivat kuivaneet. Mutta jälleen lopuksi oli kiva nähdä työn tulos, eikä siinä pienet virheet haittaa, kun ovat omia! Aamupäivän jynssäämisen ja silikonitiivistyksien jälkeen pääsimme tänään vielä kaappien asennuspuuhiin!
Laatat ovat beigejä, joissa on hieman ruskeita hippuja. Saumalaasti ja silikoni ovat Weber vetonit "beige 22" väri.
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Keittiön kaappien asennus
Alkuviikko meni tuskaillessa, oikeiden palikkojen etsinnässä ja keittiön asennusta lähinnä ihmetellessä (vain korkeat kaapit koossa), mutta pieni lomamatka piristi kummasti ja saimme ongelmitta kaikki keittiön kaapit tänään paikalleen. Siinä ei lopulta mennyt kuin neljä tuntia. Mikä ihana tunne! En millään malttaisi odottaa, että saamme kokkailla täällä! Voisikohan jo alkaa täyttää kaappeja?
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Maalit seinään - check, 3000kg kamaa taloon - check
Ja niin päättyy taas yksi raksa viikko Vaasassa... maalasin niin hartaasti ja raivolla koko viikon, että saisin ne tehtyä ennenkuin hirveä tavaramäärä valtasi joka nurkan. Olihan se aika ripeää tässä vaiheessa, kun ei tarvinnut suojata ja teipata juuri mitään. Maalaus meni muuten putkeen mutta tummansininen ei toiminut Nova 7 maalilla jossa oli hieman kiiltoa, joten siihen pitää hakea vielä täysmattaa päälle. Ässä 4:lla voi riittää yksikin kerros jos kaikki menee nappiin. Väreihin olemme tyytyväisiä, mutta nämä kännykuvat eivät oikein toimi kun työvalotkin ovat niin huonoja.
Siinä sitten kannoimme sisälle tällä viikolla noin 3000 kilon verran kiintokalusteita, lattia-, ja kattopaneleita. Selkä sanoo auts.
Mies on tehnyt kodinhoitohuoneeseen kosteussulun ja pihaakin ehti myllertää (myös ihan perinteisesti lapiolla, joka on kuulemma akkojen hommaa XD, ilmeisesti olisi halunnut istua kaivinkoneessa mieluummin) siihen kuntoon, että nyt voi ajaa auton katokseen! Ulkoportaiden pohjat ja suunnittelu on myös hyvällä mallilla.
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Meidän kodin tapetit ja maalit
Näihin ollaan nyt sitten päädytty, ja saapi jäädä jännityksellä odottamaan miten nämä toimii yhdessä:
Keittiöön tulee Romon Suvi tapettia ja Tikkurilan uutta Ässä 4 maalia, joka on Tikkurilan uusi täyshimmeä maali, jota saa vain 20 litran purkeissa mutta litrahinta on puolet Harmonyn hinnasta. Tämä oli tilaustuote K-raudassa. Maalin sävy on laasti X487, jonka löysin täältä Oma koti valkoinen blogista! Romon tapetteja myy Vaasassa sisutusliike Casa.